eläintuotannonSalattu väkivalta
Aktivistien piilotetut kamerat kuvasivat eläinten kohtelua suomalaisilla tiloilla ja teurastamoissa. Videot paljastivat ensimmäistä kertaa eläimiin kohdistuvan väkivallan arkipäiväisyyden.
Teurastamo näyttää suurelta teollisuushallilta, sen valonheittimet valaisevat edessä olevaa peltoa. Alitamme aidan laitoksen sivulla ja yritämme vältellä valossa kulkemista. Pihalla on pari autoa ja ikkunoista hohtaa valoa, mutta missään ei näy liikettä.
En ole koskaan aiemmin ollut tällaisessa paikassa.
Haluamme selvittää, miten suomalaiset tuotantoeläimet kohtaavat loppunsa. Kuolevatko ne rauhallisesti ja nopeasti, kuten liha-ala antaa ymmärtää, vai ovatko niiden viimeiset hetket täynnä sähköpiiskausta, kauhua ja epäonnistuneita tainnutuksia? Tarkoitus on jättää kamera kuvaamaan tapahtumia. Sitä ennen pitäisi kuitenkin päästä laitokseen sisälle ja onnistua piilottamaan kamera niin, ettei sitä huomattaisi.
Ylläoleva teksti on osa materiaalia, jonka Oikeutta eläimille -yhdistys sai syksyllä 2015. Tekstin mukana oli videoita, jotka julkaistaan nyt ensimmäistä kertaa. Videot on kuvattu piilotettavilla kameroilla suomalaisilla tuotantotiloilla ja teurastamoissa. Ne paljastavat sen, mitä tapahtuu, kun eläin ei toimi niin kuin sen haluttaisiin toimivan – kun eläin ei vapaaehtoisesti halua kävellä kuolemaansa, kun eläin ei halua olla tuotantoväline.
Videoiden sisältö on järkyttävää. Eläimiin kohdistuva väkivalta on materiaalin perusteella jatkuvaa, arkipäiväistä ja välillä täysin järjetöntä.
Teurastamon takapiha on valaistu, mutta sinne ei ole näkyvyyttä ympäristöstä. Takana olevat ovet ovat lukossa. Laitos tuntuu olevan tyhjillään, joten kierrämme avoimelle etupihalle. Kauempana etuseinällä on ovia ja lastauslaitureita, seinän keskiosaan ei näy. Lähimpänä on lastauslaituri, jonka edessä on lantakasoja. Lastauslaiturilla on nosto-ovi ja pienempi kulkuovi. Tartun kulkuoven kahvaan ja käännän. Ovi aukeaa. Täytyykö meidän mennä sisään, ystäväni kysyy.
Miten voi kuvailla laitosta, jonka tarkoitus on muuttaa eläviä eläimiä paketoitavaksi lihaksi mahdollisimman tehokkaasti? Nämä tilat on rakennettu kontrolloimaan eläinten liikkumista kohti tainnutusta ja kuolemaa: sähköpiiskoja, portteja, karsinoita, nostureita, hydraulisia leikkureita. Rakenteet ovat metallisia ja valtavia. Yritämme epätoivoisesti päätellä, missä ne asiat tapahtuvat, jotka haluamme nauhalle.
Tunteja kuluu, vartiointiliikkeen auto käy pyörähtämässä pihalla. Lopulta suunnitelma on valmis. Meidän on palattava myöhemmin köyden ja turvavaljaiden kanssa.
Eläinten viimeiset kokemukset
Teurastuksen perusongelma on, että eläimet eivät halua kuolla. Ne pelkäävät ja ne haluavat jatkaa elämäänsä. Ne kokevat nämä tunteet hyvin samalla tavalla, kuin me ihmiset kokisimme vastaavassa tilanteessa.
Lähes jokaisen teurastamossa kuolevan naudan viimeinen kokemus on ajo tainnutuskarsinaan sähköpiiskalla. Suuri osa tainnutuksista epäonnistuu tai jää puutteelliseksi. Eläimiä kohdellaan välinpitämättömästi, niitä hakataan putkilla, rautatangoilla, puukepeillä ja muovilaatikoilla. Lampaita käsitellään raahaamalla turkista tai etujaloista. Nämä käsittelytavat ovat eläinsuojelulainsäädäntöön kuuluvan lopetusasetuksen vastaisia, mutta teurastamossa paikalla oleva valvontaeläinlääkäri ei puutu niihin lainkaan.
Teurastuksen perusongelma on, että eläimet eivät halua kuolla.Tiloilla eläimiä lyödään käsin ja erilaisilla esineillä sekä potkitaan monissa tilanteissa.
HKScan-konserniin kuuluva Paimion teurastamo on yksi Suomen suurimmista nautateurastamoista. Vuonna 2014 Paimiossa tapettiin yli 20 000 nautaa. Laitos on uusi ja nykyaikainen – se rakennettiin uudelleen tulipalon jälkeen vuonna 2011. Tietokirjailija ja toimittaja Elina Lappalainen oli vuonna 2012 tutustumassa laitoksen toimintaan. ”Sähköpiiskaa saisi käyttää vain tarvittaessa, jos eläin ei muuten liiku. Täällä sähköpiiskan käyttö oli kuitenkin rutiininomaista”, Lappalainen kirjoitti syotavaksikasvatetut.fi-sivustollaan.
Uudet videot vahvistavat Lappalaisen havainnot. Teurastamon tiloja on kuvattu sekä eläintilojen että itse teurastamon puolella usean päivän ajan. Materiaalin perusteella naudan kuolema Paimiossa käy näin:
- Eläimiä tuodaan eläintiloihin päivällä ja illalla. Lastauksessa käytetään sähköpiiskaa ja välillä muita astaloita. Eläimille huudetaan, metalliovet pitävät kovaa ääntä ja naudat mylvivät.
- Yöllä valot sammuvat, ja illalla tuodut eläimet seisovat tai makaavat yön yli parsinavetan partta ahtaamassa tilassa, jossa ei mahdu kääntymään. Eläimet eivät saa ruokaa. Usein muutama nauta huutaa koko yön, välillä kuuluu ryskettä ja kalinaa, kun joku hermostuu. Luomutuotannossa olleet eläimet ovat omissa karsinoissaan.
- Aamulla kuuden jälkeen tarkastuseläinlääkäri käy pikaisesti vilkaisemassa nautoja.
- Ennen aamuseitsemää eläimiä aletaan siirtää teurastamon puolelle, sähköpiiskaa käyttäen. Osa eläimistä saa sähköpiiskaa, vaikka ne olisivat jo liikkeessä. Luomueläimiä ei kohdella eri tavalla. Tiloissa on jälleen kova meteli.
- Eläimet ajetaan tainnutuskarsinaan. Karsinaan johtava ramppi on ylämäkeä, jonka aikana lähes kaikille eläimille annetaan sähköpiiskaa. Joskus useampi eläin ryntää kohti tainnutuskarsinaa, jolloin teurastajat laskevat hydraulisen oven eläimen selkään tai antavat taemman eläimen kasvoihin sähköiskuja.
- Tainnutuskarsinan lattia on kallellaan kohti kippilaitetta. Eläimet joutuvat usein paniikkiin ja väistelevät tainnutuspistoolia. Monesti tainnutuspistoolin isku ei tainnuta eläintä kunnolla. Jos teurastaja huomaa tämän, hän saattaa antaa toisen tainnutuslaukauksen. Usein puutteellinen tainnutus jää huomaamatta.
- Eläin kipataan lattialle ja nostetaan roikkumaan katosta verenlaskua varten. Suuri osa eläimistä reagoi selvästi viiltoihin, useat nostavat päätään ja liikuttavat vartaloaan. On syytä epäillä, että ne saattavat olla tajuissaan, mutta mitään tarkistuksia ei tehdä. Lopulta eläimet kuolevat verenhukkaan.
Kurjat olot tiloilla
Vuodesta 2007 lähtien Oikeutta eläimille -yhdistys on julkaissut videoita, jotka esittävät eläinten oloja tuotantotiloilla. Näitä videoita on julkaistu paljon. Aktivistit ovat dokumentoineet satojen tuotantotilojen oloja. Kuvat on hankittu käymällä salaa tiloilla kuvaamassa.
Syksyllä 2007 Ylen A-studiossa julkaistut kuvat yhteensä sadalta broileritilalta, kanalasta ja sikalasta pysyivät pääuutisissa kaikilla tv-kanavilla kahdeksan päivän ajan. Tehotuotannon käsite tuli yleiseen kielenkäyttöön, ja ”suomalainen eläintuotanto on puhdasta” -hokema menetti uskottavuutensa pitkäksi aikaa.
Vuonna 2009 sikatehtaat.fi-sivustolla julkaistiin kuvia 35 sikalasta ja vuonna 2011 15 sikalasta. Vuonna 2013 julkaistiin sivusto eläintehtaat.fi, jolle on kerätty kuvia sikaloista, broileritiloilta, nautatiloilta, kanaloista ja yhdeltä vuohitilalta. Yhteensä kuvia on 32 tilalta.
Jos joku olisi väittänyt, että suomalaisessa tuotannossa eläimet kohtaavat järjestelmällistä fyysistä väkivaltaa, ihmiset eivät olisi uskoneet.Suomalaisten usko kotimaisen tuotannon puhtauteen ja eläinystävällisyyteen on kokenut kovia kolauksia. Silti, jos joku olisi ennen uusien videoiden julkaisua väittänyt, että suomalaisessa tuotannossa eläimet kohtaavat järjestelmällistä fyysistä väkivaltaa, ihmiset eivät olisi uskoneet.
Keväällä 2014 ilmestyi Eveliina Lundqvistin Salainen päiväkirja eläintiloilta. Eläintenhoitajaksi opiskellut Lundqvist kirjoitti kokemuksistaan työharjoittelupaikoissa: ”Mikäli eläin halutaan tiettyyn paikkaan, hakataan lantakolalla, ja jos se ei siltikään liiku, otetaan avuksi metalliputki. Jos sekään ei auta, käytetään sähköpiiskaa.”
Vaikka kirja nosti perusteellisesti ja ansiokkaasti esille eläimiin kohdistuvan julmuuden, olivat joidenkin reaktiot epäuskoisia. Sanallinen ja kirjoitettu dokumentaatio tuottajien ja eläinten kohtaamisista tiloilla oli mahdollista leimata väritetyksi – monilla oli halu pitää kiinni mainosten luomasta uskosta suomalaisen tuotannon eettisyyteen ja puhtauteen.
Olen juuri hakenut kameralaitteiston lastauslaiturilta ja istun piilossa metsänreunassa. Sikalan tuuletuslaitteiden humina kuuluu läheltä, mutta jos joku sattuisi tulemaan, ei meitä löydettäisi. Käännän laitteen päälle. Tarkoituksemme on kuvata sikojen lastausta teurasautoon, mutta emme tiedä, miten usein teuraskuljetuksia tapahtuu. Lisäksi laitteiden toiminta on parhaimmillaankin epävarmaa. Ilmassa on odotusta epäonnistumisesta.
Laitteen muistiin on tallentunut neljä videota. Kolmannessa videossa sikoja lastataan autoon. Sikalan työntekijä potkaisee uteliasta sikaa kameran edessä kumisaappaan kantapäällä suoraan kasvoihin. Sikoja potkitaan, lyödään ja niille kiroillaan. Väkivalta näyttää järjettömältä.
Eläinten potkiminen on laitonta. Mietimme nauhojen toimittamista eläinlääkärille tai poliisille. Olen kuitenkin varma, mitä siitä seuraisi: potkaisija saisi huomautuksen, ja kaikki jatkuisi entisellään. Ongelma on se, että eläinasioita ei oteta vakavasti. Nämä asiat muuttuvat ainoastaan laajan julkisen keskustelun kautta.
Tiedän, että meidän on tuotava nämä kuvat ihmisten nähtäville. Meidän on selvitettävä, miten laajaa väkivalta on. Edessä on paljon työtä.
Uudet videot vahvistavat Lundqvistin esille tuomat julmuudet. Alla olevalla videolla satakuntalainen tuottaja näkee sian kävelevän väärään suuntaan. Hänen reaktionsa kertoo paljon siitä, miten me suhtaudumme tuotantoeläimiin.
Väkivalta alkaa paljastua
Muistiinpanoja videotiedostoista.
-
Sastamalan teurastamo. Kamera asennettu eläintiloihin. Lampaita ja nautoja. Työntekijät hakkaavat eläimiä sähköpiiskalla ja aurauskepeillä. Eläimiä sähköpiiskataan surutta naamaan ja joka puolelle, vaikka ne eivät pääse etenemään. Pitkän hakkaussession jälkeen työntekijä soittaa ilmakitaraa kepillä. Lampaita revitään jaloista ja hakataan isoilla muovilaatikoilla naamaan ja vartaloon.
- Sastamalan teurastamo. Kuva teurastamosta. Lampaat tainnutetaan kasaan toistensa päälle, niitä käsitellään repimällä turkista ja jaloista. Teurastaja tuo pitkän puisen kepin kameran eteen ja sanoo “koivukeppi, tällä kun kiveksille lyö niin ne lähtee”.
- Maitotila Pirkanmaalla. Isäntä lyö vasikkaa nyrkillä naamaan, samoin aikuisia lehmiä. Kiroilee lehmille.
- Sikala Satakunnassa. Työntekijä potkii sikoja ja tökkii niitä injektioruiskulla kärsään ja nauraa. Porsaat kastroidaan ilman puudutusta.
- Sikala Pirkanmaalla. Isäntä huutaa “paskahousut saatana” sialle ja lyö sitä kovaa pitkävartisella lantakolalla. Muutkin siat saavat kirouksia ja kovia lyöntejä, osa päähän.
- Sikala Uudellamaalla. Isäntä lyö makaavaa sikaa lantakolalla useasti ja kovaa.
Olemme tehneet paljon työtä väkivallan paljastamiseksi, ja tulokset ovat kauhistuttavia. Olemme käyneet tiloilla jälkiä jättämättä, eivätkä tuottajat ole löytäneet piilottamiamme kameroita. Kaikilta tiloilta, joita olemme onnistuneet kuvaamaan, on paljastunut eläinten julmaa kohtelua.
Vastus on kuitenkin kova. Lihateollisuudella on valtava mainoskoneisto, jonka tehtävä on saada ihmiset unohtamaan julkaisemamme videot. Kun rumia kuvia sikatiloilta on julkaistu, ovat valtio ja EU myöntäneet miljoonia euroja markkinointitukea sianlihan mainontaan. Kuluttajat on saatava unohtamaan. Viranomaiset ovat aina vakuuttaneet ihmisille, että kohutilat on tarkastettu ja kaikki on kunnossa meillä Suomessa ja lihankulutus voi jatkua.
Lihateollisuus ei kuitenkaan ole pahin vastustaja. Vaikein vastus on ihmisten halu uskoa mitä tahansa selitystä, jonka avulla voisi jättää huomiotta sen, mitä videot näyttävät. Nämä asiat ovat hyvin ikäviä, ja ne tulevat hyvin lähelle ihmisten arkipäivää – ne saattavat jopa vaatia ihmisiä muuttamaan omia toimintatapojaan. Keskustelupalstoilla tullaan sanomaan, että nämä ovat poikkeustapauksia ja että olemme jotenkin lavastaneet kuvat tai että videot on kuvattu huonolla valolla tai väärästä kuvakulmasta.
Tarvitsemme lisää videoita usemmalta tilalta.
Miksi eläimiä kohdellaan julmasti?
Saara Kupsala
Sosiologi
Uudet videot herättävät paljon kysymyksiä. Yksi tärkeimmistä kuuluu: miksi tällaista tapahtuu?
Sosiologi Saara Kupsala on tutkinut ihmisten suhdetta eläimiin ja kuluttajien näkemyksiä eläintuotannosta. Hän nostaa esille eläintuotannon teollistumisen ja työn luonteen muuttumisen.
- Ei voida puhua enää perinteisestä karjanhoidosta, jossa suhde eläimeen on ollut yksilöllisempi. Kun tämä suhde on kadonnut, ovat moraaliset esteet eläinten julmalle kohtelulle pienentyneet, sanoo Kupsala.
Suurempia eläinmassoja käsitellään aiempaa nopeammin ja tehokkaammin. Kiire saattaa aiheuttaa väkivaltaista kohtelua, jos eläin esimerkiksi kävelee liian hitaasti.
Elintarvikkeina käytetyt eläimet usein esineellistetään:
- Eläimen ja ihmisen välille rakennetaan suurempaa rajaa, eläin rakentuu objektiksi. Eläimistä puhutaan teknisellä kielellä, jossa eläin on tavallaan mekanismi tai biologinen rakennelma. Tämä mahdollistaa moraalisen ja tunteellisen etäisyyden eläimeen, Kupsala sanoo.
Vuodesta 2007 lähtien televisiouutisissa on nähty omissa ulosteissaan kahlaavia sikoja, kaulastaan parteen kytkettyjä lehmiä ja häkkien pohjalle mätänemään jätettyjä kananraatoja. Nyt julki tulleet videot näyttävät, miten näitä eläimiä pahoinpidellään niiden elämän kaikissa vaiheissa.
Se, mitä kuvissa ja videoilla tapahtuu, ei tietenkään sovi siihen ymmärrykseen, mikä meillä on suomalaisesta eläintuotannosta. Aiempina vuosina kuvien alkuperä on jopa pyritty kiistämään. Kun ensimmäiset videot julkaistiin syksyllä 2007, silloinen maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila epäili iltapäivälehdessä, ettei niitä oltu kuvattu Suomessa. Samassa lehdessä hänen tyttärensä joutui myöntämään, että osa kohukuvista oli itse asiassa otettu heidän perhetilallaan. Sama ”kuvat eivät ole Suomesta” -väite nousee yhä edelleen usein esiin sosiaalisessa mediassa. Tosin nyt, kun teurastaja ilmoittaa piilokameran edessä selvällä suomen kielellä, että koivukepillä kiveksille lyöminen on hyvä tapa saada sonni liikkeelle, on hankalaa väittää, että video olisi kuvattu Venäjällä.
Epäilykset kuitenkin kertovat siitä, että emme haluaisi, että Suomessa kohdellaan eläimiä näin, eikä se sovi siihen, mitä ajattelemme suomalaisesta eläintenpidosta. Samalla se kertoo vahvasta halusta uskoa, että asiat ovat hyvin.
Toukokuussa 2014 Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK:n asiantuntijaeläinlääkäri Leena Suojala kertoi Yleisradiolle, että tuottajajärjestö pitää kuvattuja tuotantotiloja poikkeustapauksina. Hänen mukaansa ongelmien takana saattavat olla tilojen taloudelliset ongelmat tai juurtuneet vanhat tavat ja rakenteet.
Toinen usein mainittu selitys ongelmille on tuottajan väsyminen, alkoholismi tai mielenterveysongelmat. Näiden poikkeustapausselitysten ongelma on, että kuvia on julkaistu sadoilta tiloilta ja että tilojen omistajien joukossa on entisen maatalousministerin lisäksi sekä turkis- että sika-alan etujärjestöjen johtajia.
On vaikea uskoa, että näiden ihmisten tilojen ongelmat johtuisivat syrjäytymisestä tai että ne olisivat poikkeustapauksia. He saattaisivat kokea tällaiset väitteet jopa loukkaaviksi.
“Suomalaisilla on oikeus tietää, että Suomessa eläimet voivat hyvin”, sanoi maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttila vuonna 2009, kun sikaloiden olot nousivat toistamiseen esille salakuvausten ansiosta. Ministeri lupasi parannuksia eläinsuojelulainsäädäntöön. Kohutiloille tehtiin myös pikavauhtia eläinsuojelutarkastukset, joissa todettiin, että tilat toimivat joitain puutteita lukuun ottamatta eläinsuojelulain mukaisesti.
Sama toistui, kun turkistarhoilta julkaistiin järkytystä herättäneistä videoita vuonna 2010. Turkisalan etujärjestö laittoi oman eläinlääkärinsä käymään läpi kuvatut tilat. Sekä turkisala että eläinsuojeluviranomaiset ovat tiedottaneet tarkastuksista ja niiden tuloksista aktiivisesti. Tarkastuksien tekijät ovat pyrkineet asettumaan jonkinlaisen tuomarin rooliin, jolloin tarkastusten tulokset ikään kuin kertovat, olivatko aktivistien syytökset aiheellisia vai eivät.
Valvonnasta, parannuksista ja tarkastuksista huolimatta samanlaisia kuvia on tullut julkisuuteen aina, kun aktivistit ovat vierailleet tiloilla kameroineen. Eläinten olot eivät ole julkaistujen videoiden perusteella parantuneet. Esimerkiksi toukokuussa 2014 Oikeutta eläimille –yhdistys arvioi, että tuore kuvamateriaali Laukaalta ja Jämijärveltä kuului kaikkein järkyttävimpiin sikalakuviin.
Ongelma ei kuitenkaan ole se, että kuvissa olisi jotain laitonta, vaan se että tällaiset olot ovat laillisia.Ei ole yllättävää, että tuottajat kokevat videoiden julkaisun hyökkäyksenä omaa toimintaansa kohtaan. Viranomaiset ovat kuitenkin omaksuneet saman asenteen kuvaajia kohtaan ja syyttäneet aggressiivisella tiedottamisella kuvaajia siitä, etteivät he ole raportoineet ongelmista nopeammin. Kuvat julkaisseen Oikeutta eläimille -yhdistyksen mukaan ongelma ei kuitenkaan ole se, että kuvissa olisi jotain laitonta, vaan se että tällaiset olot ovat laillisia. Tarkastuksia tekevät viranomaiset ovat siis mahdottoman tehtävän edessä. Eläinten hyvinvointi nykyisissä tuotanto-oloissa ei ole mahdollista, eikä ongelmia ole mahdollista korjata valvontaa tehostamalla. Valvovat viranomaiset eivät myöskään ole syypäitä ongelmiin sen enempää, kuin tilojen omistajat tai työntekijätkään.
Kuvaamillamme videoilla eivät näy vain ne hetket, jolloin eläimiä hoidetaan ja niitä siirrellään. Videot näyttävät näiden eläinten arkipäivän, tunnista toiseen ahtaissa karsinoissa tai parteen kahlittuina. Kaikki se, mikä tekee eläimestä eläimen, on tehty niille mahdottomaksi: kommunikaatio, vuorovaikutus ja oppiminen, jälkeläisten hoitaminen, sukupuolikäyttäytyminen. Ne eivät opi maailmasta mitään.
Tässä ympäristössä näitä eläimiä on hyvin vaikea nähdä minään muuna, kuin tuotantoon kuuluvina välineinä – tyhminä, konemaisina. Sellaisina eläiminä, jotka ovat tottelemattomia ja ”saatanan mullikoita”, elleivät ne toimi, niin kuin tuotantoeläimen kuuluisi. Mutta miten nämä eläimet voisivat tietää oman paikkansa ihmisen järjestelmässä? Niillä on oma tahto ja ne haluavat elämältään jotain muuta kuin tätä, ja siitä ne saavat palkkioksi lyöntejä, potkuja ja sähköpiiskaa.
Muistiinpanoja videonauhalta, maitotila Satakunnassa:
Käytävän eri puolille kytketyt lehmät yrittävät nuolla toisiaan käytävän yli. Lehmän parsi on mennyt rikki ja se on sidottu tolppaan, niin että naru kiristää kun eläin yrittää mennä makuulle. Viereisessä parressa oleva lehmä yrittää nuolla sitä paikoista, mihin se ei itse ylety. Lehmät yrittävät hoitaa karsinassa olevia vasikoita, mutta eivät pysty.
Näissä oloissakin nämä eläimet yrittävät.
Uudet videot tuovat lisää ongelmia sille ajatukselle, että ongelmat voitaisiin korjata lisäämällä valvontaa tai tekemällä pieniä korjauksia eläinsuojelusäädöksiin. Iso osa videoilla tapahtuvista asioista on täysin laillisia, kuten eläimille kauhua ja pelkoa aiheuttava käsittely, tappaminen liukuhihnatyönä sekä pitäminen ahtaissa ja virikkeettömissä oloissa. Eläinten lyömistä, potkimista ja turkista raahaamista sen sijaan ei tarvitse kieltää lainsäädännöllä – nämä teot on jo kielletty, samoin kuin sähköpiiskan rutiininomainen käyttö. Näiden tekojen valvominen teurastamoissa voisi olla jopa mahdollista, mutta tiloilla ja eläinten lastauksessa käytännössä ei.
Miten eläimet kokevat lyömisen ja potkimisen?
Noora Kaunisto
Ekologi ja evoluutiobiologi
Älykkyydellä ei ole vaikutusta siihen, miten eläin kykenee kokemaan kärsimystä tai kipua, kertoo ekologi ja evoluutiobiologi Noora Kaunisto. Myös kivun ja pelon kokemukset ovat tuotantoeläimillä todennäköisesti hyvin samanlaisia kuin ihmisillä. Kauniston mukaan eläinten teuraslinjalla kokema pelko saattaa aiheuttaa jopa pahempaa kärsimystä kuin fyysinen kipu.
Eläintuotannon ajatus on, että eläin on ikään kuin kone, joka ei kykene tuntemaan kärsimystä. Nykyinen eläintutkimus on eri mieltä.
"Tunteet ovat äärimmäisen primitiivisiä ilmiöitä, jotka esiintyvät hyvin samankaltaisina kaikilla selkärankaisilla. Suuret nisäkkäät ovat myös kognitiivisesti hyvin lähellä ihmisiä", sanoo Kaunisto.
Myös kasvatusolojen virikkeettömyys ja mielekkään tekemisen puute aiheuttaa eläimille kärsimystä. Ne eivät pysty itse vaikuttamaan omaan tilaansa.
"Ei ole siis ihme, että nämä eläimet tulevat ihmisen luokse, vaikka ihminen kohtelisi niitä niin kuin videomateriaalissa näkyy", sanoo Kaunisto.
Miten näemme eläimet?
Jos hyväksytään ajatus, että eläintuotannon ongelmien ratkaisu vaatii jotain muuta kuin pieniä korjauksia, lienee hedelmällisintä aloittaa miettimällä ongelmien syytä.
Teurastaja ei hakkaa lammasta muovilaatikolla huvikseen. Vaikka sikoja lantakolalla lyövän kasvattajan toiminta näyttää videolla järjettömältä, tuottaja tuskin toimii ilkeyttään tai pahantahtoisesti. Uuden videomateriaalin perusteella tällaiset teot ovat niin yleisiä, että niiden syitä on järkevämpää etsiä muualta kuin niiden tekijöiden psykologiasta.
Miten eläimistä tulee meille niin arvottomia, että pienikin syy oikeuttaa väkivaltaan niitä kohtaan?Olennainen kysymys on siis: miten eläimistä tulee meille niin arvottomia, että pienikin syy oikeuttaa väkivaltaan niitä kohtaan? Miten olemme tulleet ajatelleeksi, että 10 sikaa voidaan laittaa koko elämänsä ajaksi 10 neliön karsinaan, jossa niillä ei ole muuta tekemistä kuin jauhaa kerran päivässä heitettävät oljet palasiksi?
Nämä kysymykset siirtävät huomion pois yksittäisistä eläintuottajista, koko yhteiskunnan tasolle. Tulisiko meidän siis tarkastella sitä, mitä yhteiskuntana ajattelemme eläimistä, millainen eläinkuva meillä on?
Käsityksemme eläimistä on muodostunut monen tekijän kautta. Menneillä vuosisadoilla eläimiä pidettiin sieluttomina automaatteina, ja niiden kommunikaatio oli pelkkää mekaanista käyttäytymistä. Näiden aikojen jälkeen tieto eläimistä on lisääntynyt hyvin paljon. Nykyään pidetään selvänä, että tuotantoeläimet ovat tietoisia ja tuntevia kuten ihmisetkin. Eläimet ovat myös älykkäitä. Esimerkiksi kanojen tiedetään oppivan temppuja nopeammin kuin koirien ja ymmärtävän numeraalisia eroja.
Vaikka kukaan ei kiistäisikään nykyaikaisen eläintieteen edistysaskeleita, eläintuotannossa ne jätetään kuitenkin täysin huomiotta. Jos sisäistäisimme sen, että olemme tekemisissä tiedostavan, tuntevan ja älykkään eläimen kanssa, olisivatko videoilla näkyvä väkivalta ja liukuhihnatappaminen enää mahdollisia?
Tuotantotilojen eläinkuva noudattaa tehotuotannon ajatusta. Eläin nähdään tuotantovälineenä, jonka arvo on yhtä kuin siitä saatavat taloudelliset voitot. Jättimäisissä sikaloissa tai navetoissa tai kymmenien tuhansien lintujen broilerihalleissa ei voida enää puhua kotieläimistä, vaan eläimistä on tullut liiketalouden välineitä. Tämä kehitys on tietoisten poliittisten valintojen seurausta. Syypäitä eläinten asemaan eivät ole yksittäiset tuottajat, vaan kyse on yhteisistä päätöksistä.
Eläimen kannalta tuotanto tarkoittaa niiden elämän täydellistä kontrollia ja haltuunottoa: siat syntyvät likaiselle betonilattialle, niitä siirrellään osastolta toiselle tai kasvattamosta toiseen, niitä lajitellaan koon ja sukupuolen mukaan karsinoihin, kunnes ne vajaan puolen vuoden iässä ovat teuraspainoisia. Osa sioista jää kasvamaan, niiden kohtalo on tulla vuorostaan siitoseläimiksi ja synnyttää omat keinosiemennetyt pikkuporsaansa emon ulottumattomiin, betonilattialle. Sadoilta tiloilta otetuista valokuvista ja videoista syntyy kuva omituisesta yhdistelmästä modernia teknologiaa ja kontrollivälineistöä sekä vanhaa brutaalia väkivaltaa, saastaisuutta ja välinpitämättömyyttä.
Välinpitämättömyys ja tarve kontrolloida eivät yksin selitä kaikkea sitä väkivaltaa, mitä uusilla videoilla näkyy. Injektioneulalla sikoja tökkivän ja kiusaavan työntekijän motiiveja on vaikea ymmärtää. Kun siat on kasvatettu tapettaviksi, ajatteleeko sikalan työntekijä, että niille voi tehdä ihan mitä tahansa?
Eläinten massatuotanto on kehittynyt Toisen maailmansodan jälkeen, sitä ennen ihmiset tuottivat ruokaa muilla tavoin. Voimme elää ilman sitä myös tulevaisuudessa. Kun tämä järjestelmä luotiin, eläinten psyykestä ei tiedetty vielä juuri mitään. Nyt tiedämme, ja sen välillä miten kohtelemme tuotantoeläimiä ja mitä niistä tiedämme, on valtava kuilu.
Nyt julkaistujen videokuvien tärkein viesti on tämä: esille tuotu ongelma on syytä tunnustaa ja ottaa hyvin vakavasti, vaikka se vaatisikin sekä henkilökohtaisia että poliittisia toimia ja muutoksia. Nämä asiat ovat ratkaistavissa, vaikka kaikkiin kysymyksiin ei olisikaan vielä vastausta. Nykyisiin toimintatapoihin kiinni jääminen ei enää käy.
Mitä minä voin tehdä?
- Allekirjoita vetoomus.
- Tilaa ilmainen kasvissyöjän infopaketti.
- Tue Oikeutta eläimille -järjestön toimintaa lahjoittamalla.
